Löydä maisema metsästä

Mika Honkalinna

Puiden rungot ovat tavallisesti selkein sommittelua ja kuvapinnan jakoa ohjaava elementti metsän sisällä.
Metsän sisällä kuvaaminen on lähtökohdiltaan hieman erilaista kuin avoimemmassa maisemassa kuvaaminen. Metsä on täynnä lukemattomia luonnonelementtejä ja yksityiskohtia jotka tulisi saada kuvassa visuaalisesti ja sisällöllisesti tyydyttävään järjestykseen. Horisonttia tai vastaavia maisemaa jäsentäviä linjoja ei tavallisesti näy tai ne ovat heikkoja. Vahvimmin näkymää jakavia linjoja ovat puiden rungot.

Loppusyksyä ei tavallisesti pidetä kaikkein houkuttelevimpana kuvausaikana. Loka-marraskuu on kuitenkin mitä mainiointa aikaa metsän sisällä kuvaamiseen ennen lumien tuloa. Kosteuden myötä värimaailma on mehevä ja murretun täyteläinen: varvikon ja havupuiden syvää vihreää, puiden runkojen hienoa harmaata vaaleasta lähes mustaan, joukossa koivunrunkojen luonnonvalkeaa, ruskan keltaista ja oranssinpunaa, kulottuneen kasvuston paksua kellervää ja punaruskeaa. Metsänpohjaa täplivät sienet tuovat oman lisänsä väripalettiin.

Metsän sisällä kuvatessa pätee sama sääntö kuin muussakin maisemakuvauksessa: ei kannata yrittää ahnehtia yhteen kuvaan kaikkea mahdollista, koska silloin kuva latistuu mitäänsanomattomaksi tapetiksi. Metsässä kannatta ottaa lähtökohdaksi jokin silmään tarttunut yksityiskohta, yksi tai useampi, joiden välisten suhteiden varaan kuvaa voi alkaa rakentaa. Hyviä lähtökohtia ovat vaikkapa kauniisti sammaloitunut kivi tai maapuu, komea tervaskanto, kaunis sienirykelmä, tumman kuusikon keskellä kirkkaan ruskaisena räiskyvä metsälehmus tai haapa, puiden rytmi – kiehtovia aiheita ja valinnanmahdollisuuksia metsässä riittää loputtomiin.

Syksyinen iltahämärä nostaa vaaleamman, ruskaisen ja lakastuvan kasvuston hienosti esiin havumetsän tummuudesta.
Loppusyksyn päivät ovat monesti tasaisen pilviharmaita, mutta metsän sisällä se ei haittaa, päinvastoin: pilvipäivän valo lankeaa metsään pehmeän tasaisena ja on usein se paras valo metsäkuvaajalle. Mutta valoa on usein niukalti, joten teknisesti hyvien kuvien ottamiseksi jalusta on lähes välttämätön. Objektiivin polttovälillä ei ole niin suurta merkitystä: niin laajakulma-, normaali- kuin lyhyille teleobjektiiveillekin on kaikille paikkanasa. Laajakulmalla lähelle menemällä saa sammalmättään kupeella kasvavan sieniryppään toistumaan riittävän suurena ja taustalle saa mukaan sienien kasvuympäristön. Teleellä voi poimia vaikkapa runkojen keskeltä jonkin yksityiskohdan, jota korostetaan teleobjektiivin lyhyellä terävyysalueella.

Norot ja purot ovat katseenvangitsijoita ja aina inspiroivia kuvauskohteita metsän keskellä.
Metsä on loputtomiin täynnä kuvausaiheita ja koko kuvauskohdetta ei useinkaan kannata yrittää mahduttaa kuvaan, vaan usein on parempi tutkia sen osien suhdetta ympäröivään maisemaan.
Kelot ja sammaloituneet maapuut luovat kuvaan “oikean” metsän tunnelmaa ja ovat hyviä lähtökohtia kuvan sommittelulle.
Syksyn sumu- ja ensimmäisinä pakkasaamuina kannattaa aina lähteä liikkeelle!
 

 

Jalustan pitää olla riittävän tukeva ja sopivan kuvakulman löydyttyä jalustan jalat kannattaa yksi kerrallaan survaista sammaleen läpi kunttakerroksen sisään. Näin jalustan saa oleellisesti tukevammaksi sen sijaan, että se heiluisi sammalmaton päällä. Jalusta vapauttaa käyttämään matalia, 100 – 400 ISO:n herkkyyksiä, jolloin kuvan laatu on parhaimmillaan, eikä tarvitse välittää kameran kennon mahdollisista kohinoista. Metsän sisällä kuvatessa joutuu usein käyttämään pientä himmenninaukkoa mahdollisimman suuren syväterävyyden saavuttamiseksi. Tällöin valotusajat matalan ISO-herkkyyden ja pilvipäivän myötä venyvät jopa sekuntien mittaisiksi. Se ei kuitenkaan haittaa kun jalusta on tukevasti pystytetty. Tärähdysvaaraa voi vielä minimoida käyttämällä kameraa laukaistessa vitkalaukaisua ja peilin ylösnostotoimintoa, jos kamera on peilikamera ja siitä tällainen toiminto löytyy.

Metsässä kuvatessa usein pienkin kameran siirto pysty- tai vaakasuunnassa muuttaa kuvaa oleellisesti. Metsäkuvissa vaikuttavien lukuisten kuvaelementtien keskinäinen harmonia voi monesti olla kiinni vain kameran muutamien senttien siirrosta. Tässäkin jalusta on korvaamaton apu: kamera pysyy paikoillaan ja voi rauhassa tuumata kuvakulmia ja niiden pieniä muutoksia ilman, että tarvitsee keskittyä kameran kannatteluun. Sillä metsän sisällä kuvaaminen on mitä suurimmassa määrin tuumauslaji! Mutta kenelläpä nyt kiire olisikaan loppusyksyisen metsän rauhaisan levollisessa sylissä.

Teleobjektiivin avulla voi poimia ja tiivistää metsän erilaisia elementtejä ja kerroksellisuutta samaan kuvaan.
Loppusyksyn kosteus ja lakastuneen kasvuston murrettu värimaailma tarjoavat meheviä näkyjä etenkin lähikuvaajalle.