Luonto on ollut kuvissani vuoroin pääosassa, vuoroin taustalla. Ensimmäisen näyttelyni (Amos Anderson 1977) tähtiä olivat kulttuurimaiseman persoonalliset puut. Seuraavassa, lähiömetsän elämää tarkastelevassa näyttelyssä, ”Jos metsään haluat mennä nyt, takuulla yllätyt”, keskushahmoiksi nousivat metsään kannetut huonekalut ja astiat. Yhteistä molemmille oli ihmisen käden jäljen näkyminen luonnossa.

Jatkan edelleen tuota vuoropuhelua mutta entistä hiljaisemmin. Valokuva on minulle sekä todellisuuden peili että peili, jonka sisään voi astua. Kuvaustilanne on tasapainoilua noiden maailmoiden välillä, mikä pakottaa myös tutkimaan omaa peilikuvaansa. Hiljentymään, usein myös nöyrtymään kohteen edessä. Kokemuksista on syntynyt jo Hiljaisuuden kuva –näyttely ja muutama teemaa kantava kuvauskurssi.

Eläimet ovat tulleet kuviini vasta muutaman viime vuoden aikana. Ymmärrys niiden tavoittamiseen on avautunut mestarillisessa opissa. Olen saanut kulkea jo vuoden verran tiiviisti Hannun jäljissä ja dokumentoinut maestron toimintaa kuvauspaikoilla ensi keväänä (2012) ilmestyvään Hannun luontokuvausoppaaseen.

Kuvauksen ohella toimin kouluttajana yrityksissä ja oppilaitoksissa sekä toimitan kuvausoppaita ja artikkeleita aikakauslehtiin.

Muu toiminta:
http://www.linkedin.com/pub/pekka-punkari/15/a82/89b