– syntynyt v. 1963 Keikyässä
– harrastanut lintuja vuodesta 1973
– luontokuvausta vuodesta 1979
– koulutus: kauppatieteen maisteri 1993
– v.2014-2015 luontokartoittajaopinnot
– Suomen Luonnonvalokuvaajien hallituksessa talousvastaavana v. 2005-2006
– Kokemäenjokilaakson Luonnonkuvaajien perustajajäsen ja hallituksessa v. 2001-2008Useimmiten kamerani etsimestä näkyy lintuja, mutta joskus myös maisemia, eläimiä, kasveja, perhosiakin.Kuviani on julkaistu kirjoissa, lehdissä, kalentereissa jne. Olen pitänyt kaksi yksityisnäyttelyä v. 1985 ja 2007 ja osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Kuvausmatkoja olen tehnyt Tansaniaan, Brasiliaan, Australiaan, Thaimaahan, Huippuvuorille jne. Lehtiartikkeleita olen tehnyt useisiin lehtiin.Kuviani on tarjolla muutamissa kuvatoimistoissa ja omilla nettisivuillani.