Jari Heikkinen

Jari Heikkinen

Olen vuonna 1965 Kuusankoskella syntynyt upseeri (EVP) ja ammattiluontokuvaaja. Kouvolassa olen asunut vuodesta 1989 alkaen. Perheeseeni kuuluu Jaana-vaimoni lisäksi neljä jo pesästään lentänyttä aikuista lasta ja heidän perheensä.

Luontokuvaajaurani aloitin jo teini-iässä. Ensimmäiset filmiruutuni valotin isäni kiinteäpolttovälisellä kameralla. Tästä pääsin Joulupukin ansiollisella avustuksella siirtymään Neuvostoliittolaisvalmisteiseen Zenit TTL järjestelmäkameraan. Viisitoistavuotiaana pääsin kesätöihin paikalliselle mansikkamaalle. Näillä rahoilla ostin ensimmäisen käytetyn länsimaisen järjestelmäkamerani, joka oli Canon AV-1. Tällöin tarkennettiin käsin ja kuvattiin diafilmille. Näinä alkuaikoina erikoistuin erityisesti hyönteiskuvaajaksi. Opiskeluaikojen jälkeen hankin ensimmäiset automaattitarkenteiset kameranrungot sekä objektiivit. Tällä kertaa makro-objektiivien rinnalle tulivat myös pitkät ja valovoimaiset tele-objektiivit. Tämän myötä kuvauskohteet sekä luonnon monipuolisempi tuntemus lähti kasvamaan.

Diasta digiaikaan siirtyminen oli varsinainen Jaakopinpaini, koska alkuaikoina tietoa ja kokemusta digistä ei juurikaan ollut. Hyppy uuteen ja tuntemattomaan Velvia-ajoista tuntui pelottavalta. Onneksi uskalsin tämän hypyn tehdä ja heti alkuhämmennyksen jälkeen huomasin, että se oli ainoa oikea vaihtoehto.

Lapset kasvoivat ja he halusivat yhä innokkaammin osallistua näihin kuvaushommiin. Lapset kulkivat, kukin vuorollaan, mukanani erilaisilla kuvausreissuilla. Kuvia syntyi ja aloimme kaikki mittaamaan omia taitojamme niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin luontovalokuvauskilpailuissa. Menestystä tuli ja palkintoja käytiin pokkaamassa milloin Suomessa ja milloin maailmalla.

Vuonna 2020 siirryin eläkkeelle Puolustusvoimista. Tällä hetkellä olen vapaa luontokuvaaja. Vapauden myötä kuvauskohteeni sekä kuvaustyylini ovat avartuneet sekä monipuolistuneet. Elän ja nautin tästä ammatista ja työstä täysin rinnoin.

Kaakkurigalleria

Linnut ovat kautta historian näytelleet merkityksellistä roolia suomalaisten kiinnostuksessa sekä elämässä. Minun oma kiinnostuksen kohteeni on ollut aina tuo metsien aaveen ääni, joka kantautuu kauas sen pesimälammelta. Hämyisessä kesäyössä kuuluva kaakkurin huuto saa selkäpiit väreilemään vielä tänäkin päivänä. Kaakkuriin on liittynyt myös vahvoja uskomuksia. Pellolle saatiin hyvä suojelus ja viljaonni kun kaakkurin nahassa kannettiin kolme virtaavasta purosta otettua pyöreätä kiveä ja pantiin ne kolmeen vakoon. Lisäksi kaakkurin on uskottu karkottavan pahoja voimia.

Minä olen kuvannut kaakkureita samalla metsälammella jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Tästä ajanjaksosta on kuvien lisäksi kertynyt uutta tärkeää tietoa kaakkureiden elämästä. Sellaista, mitä ei ole ennen tiedetty. Tällä kahdentoista kuvan kokoelmalla haluan johdattaa sinut mielenkiintoiseen ja salattuun kaakkureiden elämään heidän omalla pienellä metsälammellaan.