Susanna Lendiera suhtautuu työhönsä luontokuvaajana ja alan kouluttajana enemmän kuin intohimoisesti. Hän on vakuuttunut, että jokaisen kuvauskurssilaisen on mahdollista löytää oma ja erityislaatuinen luova lahjakkuutensa!
Samanlainen suhtautuminen Susannalla on ennakkoluulottomaan ja rajoja rikkovaan kamerankäyttöön. Haltioituminen luonnon ja erityisesti kasvien salatusta ja syvimmästä maailmasta, yksityiskohdista, väreistä, muodoista ja abstraktioista näkyy vahvasti hänen kuvissaan.
Maalaaminen kameralla on taiteilijalle elinehto. Susannan maisemakuvissa näkyy luonnonvoimien kontrastit ja dramaattisuus. Vienan Karjala ja erityisesti Paanajärven erämaat ovat Susannalle rakkaimpia maisemakuvauskohteita.
Luontokuvaajakollegat Susanna Lendiera, Paavo Hamunen ja Olli Lamminsalo perustivat 2013 Suomen Luontokuvausinstituutin (Finnish Wildlife and Nature Photography Institute). Kaikki kolme tekevät instituutissa pioneerityötä luovan ja ennakkoluulottoman luontovalokuvauksen opettamisen parissa. Instituutin vakituinen toiminta keskittyy Nuuksioon, Juvalle ja Kuusamoon. Susanna toimii kouluttajana myös Kuusamo Nature Photographyn kursseilla.
Erityisesti Susannan sydäntä lähellä on Suomen luontokuvausinstituutin ”luova luontokuvaus”-opintokokonaisuus ja kuvaesitysten ja -näyttelyiden suunnittelun ja toteuttamisen opettaminen. Hän on toiminut vuosikymmenen ajan kysyttynä näyttely- ja äänisuunnittelijana ympäri Suomea. Kuvien yhdistäminen arkaaiseen ääni- ja soitinmaailmaan luonnonäänien kanssa on hänen ominta aluettaan.
Viimeisin kiertävä kuvanäyttely itse tuotetun äänimaailman syventämänä oli kuusamolaisesta runolaulajasta ja itkijästä kertova ”Kokko lensi koillisesta- Marina Takalon mieron tie” vuodelta 2012. Susanna suunnitteli ja toteutti näyttelyn yhteistyössä Paavo Hamusen kanssa.
Susannalle luontokuvaus ja sen opettaminen on kutsumusammatti.