Tunne ja näkemys

Kuten maalaustaide, niin luova maisemakuvakin voi herättää meissä erilaisia tunteita ja ajatuksia, jotka tekevät kuvasta heti visuaalisesti kiinnostavamman.
Dokumentoivan kuvan sijaan pääpaino on hieman taiteellisemmassa lähestymistavassa, jossa luovuudelle ei ole rajoja. Dokumentaarisen kuvanhan pitää aueta katsojalleen heti, kun taas luovalle maisemakuvalle tulee antaa jokin syy katsoa sitä hieman pidempään, koska sen tavoitteena on herättää tunteita.

Kiinnostavat ja luovat maisemakuvausaiheet tulevat esiin useimmiten sattumalta. Ne eivät löydy niinkään etsimällä vaan näkemällä.
Aiheita löytyy kaikkialta, kun vaan oppii havannoimaan ympäristöään uudella tavalla ja laittamaan tunteensa ja mielikuvituksensa peliin. Kohde voi olla mikä tahansa, jolla saa herätettyä eloon katsojan mielikuvat ja tunnetilat. Aiheet saattavat löytyä niin luonnon rytmeistä, muodoista, linjoista kuin väreistäkin.

Valo, varjo, väri ja muoto

Sommittelu tulee hallita yhtä lailla myös luovassa maisemakuvauksessa. Kaikki lähtee valosta, unohtamatta kuitenkaan varjoa, jolla on lähes yhtä tärkeä rooli. Valolla vaikutetaan kuvan tunnelmaan ja muotoon. Varjot sen sijaan lisäävät kuvaan syvyyttä ja kolmiulotteisuutta.
Kuva voi rakentua pääkohteen lisäksi erilaisista rytmeistä, muodoista ja linjoista. Maisemakuvaan saadaan sopivasti rytmiä, kun huomioidaan valon ja varjon vaikutus toisiinsa. Laskevan tai nousevan auringon luomat pitkät varjot tuovat kuvaan syvyyttä. Luonnosta löytyy paljon muutakin rytmiä, kuten värien ja muotojen sekä liikkeen rytmiä.
Vinot linjat lisäävät graafisuutta sekä synnyttävät tietynlaista jännitettä kuvaan. Mustavalkoisuus on joskus tehokeino, kun halutaan korostaa maiseman dynaamisuutta, linjoja ja muotoja. Mustavalkoisuuden myötä myös maiseman kolmiulotteisuus tehostuu.

Tärkeintä on kuvan sisältö ja tunnelman välittäminen. Esimerkiksi sumu ja usva piirtävät maiseman usein huntumaisen kauniina ja antavat maalauksellisen vaikutelman, lisäten samalla kuvan mystisyyttä ja salaperäisyyttä. Sumun välityksellä saadaan luotua myös hyvin pelkistettyjä näkymiä, joissa linjat ja sävymaailma pysyvät yksinkertaisina. Tällaisen minimalistisuuden myötä jäjelle jää vain oleellinen. Joskus vähemmän on enemmän.

Kameralla maalaaminen ja päällekäisvalotus

Maisemakuvan maalauksellinen vaikutelma saadaan syntymään jo suoraan kamerasta, kun kameraa liikutellaan ja heilautellaan pitkän valotuksen aikana. Keskeistä on saada kohteen ääriviivat tai muodot katoamaan kuviin, jolloin lopputulos muistuttaa parhaimmillaan sadunomaista maisemaa.
Kun korostetaan tällaista luovaa näkökulmaa, niin tuttukin maisema saattaa muuttua oleellisesti. Tässä kuvaustyylissä on kiehtovinta se, ettei koskaan voi tietää etukäteen, mitä kuvasta syntyy tai mikä on lopputulos. Varjopuolena taas on se, että kuvia täytyy ottaa todella paljon, jotta otos ei näytä tärähtäneeltä, sillä ero saattaa olla hiuksen hieno.
Kamera kannattaa laittaa jalustalle ja käyttää ISO 100 herkkyyttä, suljinajaksi 1/15-1/30 s ja aukkoarvoksi f/22-F/32. Nuo arvot ovat ainoastaan viitteellisiä, sillä vasta kokeilemalla löytyy sopivat säädöt.

Päällekkäisvalotuksessa sen sijaan yhdistetään useampi valotus yhdeksi kuvaksi, jonka voi myös tehdä jo suoraan kamerassa. Useimmista kameramalleista löytyy tänä päivänä päällekkäis-valotusasetus. Valotusten määrä voi olla 2-9, riippuen jälleen siitä mitä kuvalla halutaan korostaa.

Sääntöjen ja rajojen rikkominen

Kaikki kuvaaminen lähtee siitä, että oma kamera on tullut riittävän tutuksi ja kameran tekniikka on halussa. Myös sommittelusäännöt on hyvä omaksua. Kun nämä kaikki ovat hallussa, niin on helpompaa alkaa tietoisesti rikkomaan jo vallitsevia kuvaussääntöjä ja antamaan pääpainoa omalle luovuudelle.