Olen Antti Ontronen, vuonna 1980 Kokkolassa syntynyt itseoppinut luontokuvaaja. Asun nykyisin Kajaanissa, jonne olen muuttanut vuonna 2000 päätyöni perässä.
Oma luontovalokuvaajan urani sai alkunsa 90-luvun lopulla, jolloin isäni opetti minut kuvaamaan Nikonin filmi-järjestelmäkameralla. Harjoittelin alkuun isäni kalustolla mutta hyvin pian kun olin saanut kuvaamisen perusteet haltuun, hankin ensimmäisen oman filmi-järjestelmäkamerani ja merkki oli – yllätys yllätys, Nikon. Alkuvuosina kuvaamiseni painottui lähinnä kala-, erä-, sekä melonta-reissujen dokumentointiin mutta muutettuani Kajaaniin aloin kuvaamaan entistä enemmän luontoa. Tällöin tapahtui myös kuvauskaluston osalta siirtyminen digiaikaan.
Olen liikkunut lähes koko ikäni luonnossa ja tämän vuoksi luonnosta on muodostunut minulle hyvin tärkeä asia. Alkaessani kuvaamaan luontoa pääsin yhdistämään kaksi itselleni rakasta asiaa.
Kuvaan erittäin paljon luontoa Kuusamon alueella, missä olen vuodesta 2000 alkaen kulkenut Kitkajoen rannoilla perhokalastuksen merkeissä. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana perhokalastus harrastus on alkanut väistymään enemmän taka-alalle luontokuvauksen viedessä yhä enemmän ja enemmän aikaa sekä huomiota ajastani. Kuvauspäiviä ja -reissuja Kuusamon alueella vuodessa kertyy parhaimmillaan useampi kymmenen. Kuusamon alueen mieluisia kuvauskohteita ovat itselleni Kitkajoen jokilaakso, vaaramaisemat, pikkulinnut, petolinnut, metsäkanalinnut, kasvit sekä nisäkkäät. Kuusamon lisäksi kuvaus kohteeni löytyvät usein myös Kainuusta Kuhmon perukoilta sekä lähiluonnosta.
Haluan omalta osaltani luontokuvillani kehittää suomalaista luontokuvausta sekä omaa kuvaamistani ja ammattitaitoa tuomalla omaa henkilökohtaista tyyliä ja näkemystä esille kuvissani kuvaamalla mahdollisimman laaja-alaisesti luontoa ja sen eläimistöä käyttäen monipuolisesti erilaisia kuvaustekniikoita, vallitsevaa valoa, kameran ominaisuuksia sekä erilaisia kuvakulmia hyödyksi. Pyrin kuvaamaan kuvattavan kohteen mahdollisimman monella eri tavalla mikäli vain mahdollista hyödyntäen edellä mainittuja asioita. Tavoitteenani on kuvaustilanteissa löytää jotain uutta sekä mielenkiintoista jo tuttuun kuvausaiheeseen.
Verkostoitumista pidän tärkeänä osana luontokuvausta. Verkostoitumisen kautta on mahdollista kehittyä itse kuvaajana sekä auttaa mahdollisesti myös muita kehittymään. Kuusamon reissuilla olenkin vuosien aikana päässyt verkostoitumaan ja näin saanut useita hyviä kuvaajakavereita, joiden kanssa pidämme yhteyttä aktiivisesti ja tietenkin kuvaamme yhdessä Kuusamon luontoa.
Antti Ontronen Naturephoto -yritykseni perustin vuonna 2018, jota pyöritän sivutoimisesti päätyöni ohessa. Yritykseni kautta myyn omasta kuvatuotannostani FineArt-printtejä, valmiiksi kehystettyjä tauluja, valokuvamukeja, vuosikalentereita sekä kuvituskuvia. Yritykseni tarjoaa suurkuvatulostus-palveluita muille kuvaajille esimerkiksi näyttely kuvien valmistamisen muodossa. Myös kuvankäsittely-palvelut kuuluvat yritykseni palveluihin. Valokuvakehystämössäni onnistuvat valokuvien kehystykset, valokuvien pohjustukset sekä pinnoitukset kuumalaminoimalla. Kuvien tulostamisen sekä taulujen kehystämisen toteutan ammattitason laitteilla sekä materiaaleilla. Kehystysmateriaaleina käytän laadukkaita ja happovapaita tuotteita.
Haaveenani on kehittää tulevaisuudessa omaa yritystoimintaani entisestään luontokuvauksen saralla lisäämällä uusia palveluja yritykseni tarjontaan kuten piilokoju-vuokraus, opaspalvelut sekä kuvauskoulutukset/kurssit. Lisäksi suurena haaveenani lähitulevaisuudessa on järjestää ensimmäinen oma valokuvanäyttely sekä julkaista oma luontokuvakirja.
Koulutukset:
Luontokuvauksen ammatilliset perusteet 2019-2020 Otava Opisto, Mikkeli, opettajana Paavo Hamunen