Olen Helsingistä Vieremälle muuttanut perheenäiti ja luontoalan yrittäjä. Vuonna 2004 lähdin Pohjois-Savoon opiskelemaan luontoalaa ja sillä tiellä olen tänäkin päivänä. Koulutukseltani olen erä- ja luonto-opas sekä luontoneuvoja.

Lapsiperheen arjen ja tavoitteellisen luontokuvauksen yhdistäminen on usein haasteellista. Osittain tämä seikka on ohjannut minua aiheideni valinnassa ja suurin osa kuvaustyöstäni on tapahtunut omassa pihapiirissä tai kodin välittömässä läheisyydessä. Kotipihan kuvauskohteitani ovat olleet yötaivaan lisäksi linnut ja makro-objektiivilla ihmissilmälle näkyviksi muuttuvat pienen pienet yksityiskohdat. Koen olevani onnekas saadessani asua puhtaan luonnon keskellä valosaasteen ulottumattomissa ja kuvausmaastojen alkaessa kotirappusilta. Pyrin kuvieni välityksellä koskettamaan katsojaa tunnetasolla, sillä uskon sen toimivan keinona herättää heidät kiinnostumaan lajien ja elinympäristöjen tilasta, sekä toimimaan niiden säilyttämisen puolesta.

Erityisen onnellinen olen voidessani nykyisessä yritystoiminnassani yhdistää rakkaan harrastuksen työhöni ja välittää sen kautta ilosanomaa luonnon tarjoamista terveys- ja hyvinvointivaikutuksista myös asiakkailleni. Luontoalalla toimiva yritykseni Lumohukka Oy tarjoaa erilaisia luontoon pohjautuvia hyvinvointipalveluita, luontoliikuntaa ja luontomatkailun ohjelmapalveluita. Tuotan myös multimedian avulla toteutettavia moniaistillisia hyvänmielen luontoelämyksiä sisätiloissa sekä luontokuvia- ja videoita.